"Meistä jokainen tietää, mikä on oikein ja mikä on väärin."

tiistai 1. syyskuuta 2009

Audin arvositoutuminen

Tänään on saatu ikävä muistutus siitä kun suuren yhtiön arvositouttaminen on epäonnistunut.

No mikä tämä ympäri verkkoa ennen näkemättömällä nopudella leviävä uutinen sitten on?

Audin myyntijohtaja Esko Kiesi loihe Naistenlehti Annan erikoislehden haastattelussa esimerkiksi seuraavaa: "Auton ulkonäkö viimeistellään jousituksilla ja pyörillä – naisen nilkat ja kengät ovat minulle tärkeitä, ja nainen menettää usein muotonsa, jos hänellä on alle seitsemän senttimetrin korot", Kiesi sanoo ja kertoo katsovansa naista samassa järjestyksessä kuin uutta autoa: Katse kulkee alhaalta ylös eli kengistä, nilkoista ja sääristä vartaloon ja pukeutumiseen ja viimeiseksi silmiin."

"Tarvitsen naista yhä enemmän sellaisiin asioihin, joihin nainen on tarkoitettu, kuten pitämään miestä hyvänä ja olemaan haluttava. Nykyään minulle on hyvin tärkeää, että minulla ja naisellani on paljon yhteistä, esimerkiksi samantasoinen koulutus ja arvomaailma. Arvostan myös suuresti sitä, että nainen silittää paitani, tässä eleessä on paljon symboliikkaa. Kun nainen kieltäytyy silittämästä tai siivoamasta, voisi karrikoidusti sanoa, että suhde vetelee viimeisiään."

On sinänsä mielenkiintoista, että Esko Kiesi katsoo myynnin ammattilaisena katsovansa naista (oli hän asiakas tai siis kuka tahansa) viimeisenä silmiin, joita sielun peileiksikin kutsutaan. Entä mitä hänen työkaverit tuumailevat? Vaikea sanoa mutta varmaa on, että yrityksen sisällä kuohuu ja niin ulkoisen kuin sisäisenkin markkinoinnin viivoja piirrellään. OKEKISOMEN villi veikkaus on, että tästä puhutaan vielä ja runsaasti.

Anna -lehdellehän tämä jos mikään on nannaa taivaalta. Lukijat saavat kohteen johon purkaa kaikki elämänsä aikana kokemansa nöyryytyksen naiseudestaan "miehisessä" maailmassa.

“Annassa on otettu huomioon useampi kohderyhmä. Lehti on ajan hengessä mukana.” “Anna ei koskaan petä, siinä on aina yhtä hyvät jutut!” “Lehti on yllättänyt sisällöllään ja nousee selvästi muiden naistenlehtien yläpuolelle.” “Lehden uusi ulkoasu on freesi ja onnistunut. Lehteä yli 20 vuotta tilanneena olen varsin tyytyväinen - lehtitilauksia tulee ja menee, Anna pysyy.”*

Nauti Annan kanssa naiseuden arjesta ja juhlasta!


Lähde: Helsingin Sanomat;

Audin myyntijohtaja: Auton ominaisuudet löytyvät naisesta

VV-Auton toimitusjohtaja pahoittelee Audi-pomon puheita naisista

Lue myös lisäksi myös Jukka Relanderin kolumni samalta päivältä: "Feminismi, sellaisena kuin sitä kannatan, vastustaa vanhentuneita sukupuoli-ideologioita, tiedättehän, niitä, missä mies määrää ja johtaa, nainen hoivaa ja huolehtii."

Voiko mies olla feministi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elämä on prosessi

"Sosiaalinen media on prosessi, jossa yksilöt ja ryhmät rakentavat yhteisiä merkityksiä sisältöjen, yhteisöjen ja verkkoteknologioiden avulla."

-Kalliala E. & Toikkanen T. "Sosiaalinen media opetuksessa"